Tori
Dynamics of prices
Want to know when the price of this product will come down? Click "Follow the price" and we'll let you know!
Description
Raskain mielin etsitään loppuelämän kotia 13-vuotiaalle Elmerille perheemme muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Elmeri on aina suhtautunut varauksellisesti vauvoihin ja pieniin lapsiin, ja usein mennyt heitä piiloon. Perheeseemme syntyi viime vuonna vauva, joka on nyt jo kasvanut taaperoksi. Elmeri ei ole oikein tottunut lapseen, vaan on piilossa sängyn alla suurimman osan aikaa taaperon ollessa kotona hereillä. Lisäksi perheessämme on allergiaa, joka on alkanut oireilla enemmän. Näin ollen Elmerille tarvitaan uusi koti. Elmeri tarvitsee rauhallisen kodin, jossa se saa viettää senioripäiviä ilman pieniä lapsia tai muita lemmikkejä. Elmeri on ihana kissa, omalla tavallaan seurallinen ja joskus huomionkipeäkin. Elmeri saattaa tulla viereen, mutta sylikissa hän ei ole. Vauhdikkaaseen leikkiin Elmeri ei enää lähde mukaan, mutta pienestä leikistä voi hetkeksi innostua. Elmeri tykkää ulkoilla lasitetulla parvekkeella/terassilla ja valjaissa pihapiirissä. Elmeri on tottunut matkustamaan kopassaan auto- ja junamatkoja, joskaan Elmeri ei mielellään menisi koppaansa, mutta sinne päädyttyään matkustaa kuitenkin rauhallisesti. Elmeri pelkää imuria ja säntää imuroinnin ajaksi piiloon. Elmerillä on kilpirauhasen liikatoiminta, joka vaatii säännöllisen lääkityksen ja eläinlääkärin tarkastuksen. Lääkkeen ottaminen ruuan kanssa ja eläinlääkärikäynnit sujuvat hyvin. Elmerin hampaat on hoidettu ja rokotukset uusitaan seuraavan tarkastuksen yhteydessä lokakuussa. Elmeri on kastroitu. Syntymäaika: 20.5.2012 Syntymämaa: Suomi Luovutuspäivämäärä: Heti sopivan kodin löydyttyä Eläinlääkärin terveystarkastus: tehty viimeksi 03/2025, seuraava tehdään 10/2025 Rokotustiedot: Rokotukset uusitaan 10/2025 tarkastuksen yhteydessä Elmeri on ollut pennusta asti perheessämme. Kerron kysyttäessä lisää Elmeristä. Kerrothan myös millainen koti sinulla olisi tarjolla Elmerille. Myyjä: Yasmina Zainana
Product reviews 0
There are no reviews of this product yet. If you have bought this product, be the first to share an opinion on it!
Similar products